Ei elämäni ole sentään pyörinyt pelkästään tällaisen ei-suhteen varassa. Pari vuotta sitten ryhdyin tapailemaan vanhaa ystävää tiiviimmin. Kävimme yhdessä elokuvissa, illallisilla, taidenäyttelyissä, kävelyllä. Istuimme keskustelemassa yötä myöten. Ystävyydestä kehittyi pikkuhiljaa läheisempi. Lopulta siitä kehittyi suhde. Tai suhteen tapainen. Tai minä luulin, että se oli suhde, jota se ei sitten ollutkaan.

Ystäväni suunnitteli yhteisiä matkoja, varasikin kaukomatkan puolen vuoden päähän, yllätykseksi. Hän kertoi haluavansa kanssani lapsia, halusi herätä vieressäni. Halusi arkea kanssani. Tapasin hänen perheensä, ja tulin kaikkien kanssa toimeen hyvin. Meillä oli mukavaa yhdessä

Kesäloman alkaessa ystäväni ilmoitti, ettet suhteemme ole mikään suhde. Ilman selityksiä. Ilman halua keskustella asiasta. Pakotin hänet keskusteluun, koska en halunnut menettää ystävyyttä myös. Lopulta hän kertoi kaipaavansa entistä suhdettaan, eikä siksi voinutkaan sitoutua minuun.

Surustani huolimatta korjasin ystävyytemme. Kävimme edelleen elokuvissa, kävelyillä, Ja istuimme yömyöhään keskustelemassa, Mutta emme suunnitelleet lasten hankkimista, yhteisiä aamuja, kaukomatkoja tai arkea. Meillä oli taas mukavaa yhdessä.

Seuraavan kesäloman jälkeen ystäväni kutsui minut luokseen yöksi. Harkitsin hetken ja menin. Suhde alkoi uudestaan. Mutta heti suhteen alettua kaikki muuttui kamalaksi. Ystävälläni oli elämässään stressiä ja surua, joten en vaatinut häneltä paljoa. Yritin tukea. Omat tarpeeni jäivät kaiken sen alle. Ystäväni keskusteli taas kanssani lapsista ja yhteisestä arjesta. Mutta öisin hän ei osannut olla vieressäni. Ei uskaltanut koskea, ei halunnut minua. Lopulta kaikki tekemäni oli väärin, enkä enää osannut olla.

Vaikka tiesin ettei vika ollut minussa, tuntui kuitenkin siltä. Tunsin itseni epäseksikkääksi, ei-haluttavaksi, epäonnistuneeksi. Yhteiset yöt olivat painajaista. Joskus mietin yöllä, että puen päälleni ja lähden kotiin. Mutta en uskaltanut olla niin itsekäs tai tilaa vievä.

Lopulta suhde taas loppui. Selitys oli taas sama. Ystävä kertoi kaipaavansa ex-ää. Minun mielestäni vika oli rakastumisen puute. Se ettei hän himoinnut minua. Siksi kaikki kaatui uudestaan.

Oikeasta suhteesta toipumiseen meni pitkään. Lopulta jäin kaipaamaan enemmän menettämääni ystävää, vaikka tulevaisuuden suunnitelmista luopuminen tuntui myös hirveältä.

En halua itse aiheuttaa kenellekään samanlaista surua