Ensimmäinen ei-suhde, S, on minua 13 vuotta  vanhempi. Tutustuin ja ystävystyin häneen tavallaan työn kautta lähes 12 vuotta sitten. Sitä ennenkin olin kyllä tavannut hänet muutaman kerran. Välillemme kehittyi aika nopeasti luottamuksellinen ystävyyssuhde. Puhuimme tavatessamme myös paljon muista kuin työasioista. Tekstailimme usein ihan pikkujuttuja, esim kerroimme matkalle lähdöstä. Useinhan lentokentällä on vähän yksinäinen olo, eikä oikein ketään jolle kertoa siitä. Oma perhe tietää että olet lähdössä matkalle, joten  "kentällä, menossa Brysseliin" ei saa vastakaikua. S ilmoitteli minulle matkoistaan, ja minä hänelle. Toivotimme hyvää matkaa, ja hotellikuoleman välttämistä. Viatonta.

S on naimisissa toista kertaa. Nykyisen vaimon kanssa on yksi lapsi, joka juuri on aloittanut koulun. Avioliitto on ilmeisen onnellinen.

Päädyin nukkumaan S viereen yhdellä kokousmatkalla. Oikeastaan meitä oli sängyssä kolme, koska jaoin huoneen toisen naisen kanssa.S on molempien tuttu, joten olimme jatkoilla huoneessamme, ja jotenkin S jäi yöksi. Nukkuminen oli oikeasti lähes viatonta. Jotain pientä halailua ennen nukahtamista.

Myöhemmin tavattuamme taas S kertoi näkevänsä minusta unia, ja kysyi uneksinko minä hänestä. Hämmennyin, koska asia ei ollut käynyt mielessänikään. Mutta kysymyksen jälkeen mielikuvitukseni ryhtyi tuottamaan unia, joissa olin S kanssa.