Tapaamisen jälkeen siis vaihdoimme pari tekstaria + mailiä. Oli selvää, että molemmat nautimme toistemme seurasta. Seuraavasta tapaamisesta sovimme parin viikon päähän. Oikeastaan tapaamisen sopiminen lähti etenemään sahköpostivitsailusta. M oli tulossa Helsinkiin yön yli, ja sovimme tapaavamme illalla.

Aluksi oli puhetta että mennään ravintolaan syömään. Pidän ruuanlaitosta ja puhumisesta, joten ehdotin, että kuitenkin laitan ruokaa kotonani. En suojele kotiani yhtä mustasukkaisesti kuin monet suomalaiset. Ajattelin oikeastaan, että on kätevämpää olla kotonani, koska voimme istua ja jutella halujemme mukaan. Ravintolassa yleensä täytyy joko syödä tai juoda istumisen ohella, eikä ateriaan saa paria tuntia enempää kulumaan.Aiemmista keskusteluista tiesin ettei pari tuntia riitä.

M tuli siis luokseni. Hän istui ihalemassa ruuan valmistusta, työasiat pyörivät vielä mielessä. M toi hyvää punaviiniä.Istuimme syömään, ja keskustelimme taas vaikka mistä. M piti minua välillä kädestä. M lupautui hieromaan jumissa olevia niskojani. Istuin M.n jalkojen väliin sohvan eteen. Otin toisen paitani pois, jotta niskoja saattoi hieroa. Toppi minulla oli kuitenkin päällä.

Jossain välissä kysyin onko M.llä lapsia. Vastauksen myötä kävi ilmi, että M.llä on lapsia, ja vaimo. M ei käytä sormusta, joten en oikeastaan olettanut hänen olevan naimisissa. Vaikka ei se ehkä lopulta ollut yllätyskään. M sanoi avioliiton olleen jo vuosia huonossa jamassa, ja lapset varsinainen yhdistävä tekijä. Siis perinteinen tarina, muttei perinteiseen tapaan kerrottuna.

Kertomistavalla ei oikeastaan ole väliä. Ajattelen, ettei kukaan voi tietään kahden ihmisen välisestä suhteesta sen jännitteitä. Ei vaikka toinen osapuoli niistä kertoisi. Olen myös sitä mieltä, ettei ihmisten välisiin suhteisiin pidä mennä väliin. Joku syy/syitä on pysyä naimisissa, eikä sitä pitäisi mennä ulkoa sotkemaan. Lähipiiristä tiedän kuinka suuria suruja pettämisiin liittyy.

En kuitenkaan heittänyt M.ää ulos, vaan annoin hänen silittää ja hieroa itseäni. Se tuntui hyvältä. Lopulta kello oli jo paljon. Kysyin haluaako M jäädä luokseni yöksi. Niin päädyimme nukkumaan vierekkäin alasti.

Ensi viikolla M tulee taas Helsinkiin. Luokseni yöksi. Odotan sitä jo nyt.